Selittävä tekijän esityksiä on pilottivaiheessa ollut vain kaksi ja kummatkin esitykset ovat kiinnostaneet katsojia, mistä yleisöillemme suuri kiitos. Torstaina 12.1.2023 Oodissa ollut esitys oli täyteen varattu, paikan päälle ilmaiseen esitykseen saapui yleisöä jonkin verran vähemmän. Samalla tavalla kuin Tampereellakin, myös Helsingissä saatu suora palaute katsojilta kertoo siitä, että esitys pystyi pitämään hyvin yleisön otteessaan loppuun asti. Tietämättömyys teemana herätti aidosti ajattelemaan ja oli riittävän uusi ja yllättävä esityksen teemaksi. Tutkijoiden esitykset koettiin kiinnostaviksi ja ajatus siitä, että faktan rinnalle tuodaan näyttelijöiden elävöittämiä kiteytyksiä ja otteita elävästä elämästä tutkimusprosessin eri vaiheista toimi. Tutkijoiden ja näyttelijöiden yhteispeli toi mukaan huumoria, mahdollisuuksia samaistua
Selittävän tekijän ensi-ilta 14.12.2022 sai yleisöä mukavasti liikkeelle. Paikalle saapui reilu sata katsojaa. Tekijätiimille ensi-ilta on aina voimainponnistus, jota edeltävissä harjoituksissa vielä monia asia muuttuu. Selittävää tekijää harjoiteltiin Tampereen yliopiston Kampuskappelissa. Teatterimonttuun päästiin ensi-iltaviikolla ja näin ollen valoja ja projisointeja päästiin kokeilemaan vasta tässä vaiheessa. Seuraavassa tekijätiimin jäsenet pohtivat tieteen ja taiteen tekijöiden yhteistyötä ja livetiedekonseptin valmistusprosessia ennen ja jälkeen ensi-illan. 1.Kuka olet? Anne Koski: Olen yhteiskuntatieteiden tohtori, vieraileva apurahatutkija Tampereen yliopistossa ja vapaa kulttuurituottaja. Hanna Ryti: Olen teatteriohjaaja ja kirjailija, olen tehnyt aiemmin myös mm. radiotoimittajan töitä. Jaana Parviainen: Olen yliopistotutkija Tampereen yliopistosta ja NEGATE-hankkeen johtaja. Jouko Enkelnotko: Olen
Selittävän tekijän illan vieras on palkittu journalisti, tietokirjailija ja Tampereen yliopiston työelämäprofessori Johanna Vehkoo. Hän on vieraana sekä Tampereen että Helsingin esityksessä. Vehkoon analysoi lainsäädännön aukkoa, joka mahdollistaa kunnianloukkausjutun käyttämisen kiusaamiseen. Oikeusprosessissa ilmeni, miten huonosti oikeuslaitos instituutiona osasi käsitellä todistusaineistoa, joka on syntynyt strategisen trollauksen seurauksena. Vehkoo sai syytteen kunnianloukkauksesta 2018, jonka korkein oikeus lopulta kumosi 2022. Suomesta puuttuu edelleenkin niin sanottu anti-slap lainsäädäntö. Esitys pohtii tietämättömyyttä sekä haitallisena että hyödyllisenä ilmiönä. Tutkija Paula Alanen puhuu koulujärjestelmän sisällä elävästä tiedollisesta väheksynnästä, joka tulee ilmi erityisesti ns. armovitosten saajien koulukokemuksissa. Koulutuksen mallimaan koulujärjestelmä tuottaa menestyjiä, mutta myös syrjäyttää osan oppilaista tietämiseen
Selittävässä tekijässä esiintyvä tutkija Jaana Parviainen valittiin vuonna 2016 Tampereen yliopiston vuoden dosentiksi. Hänen pitämänsä puhe palkinnon julkistustilaisuudesta käsitteli tietämättömyyden yhteiskuntaa. Puhe on vihdoin julkaistu myös tekstinä. Lue miltä Parviaisen muotoilema tietämättömyyden yhteiskunta näytti lähes seitsemän vuotta sitten. Linkki julkaisuun: https://www.researchgate.net/publication/366030189_Kohti_tietamattomyyden_yhteiskuntaa
Selittävässä tekijä on livetiedettä eli uusi oma formaattinsa, jossa lähtökohtana on tutkijoiden ja näyttelijöiden yhteispeli lavalla. Tutkijat tuovat esiin tutkimustuloksiaan ja kokemuksiaan tiedemaailmasta. Näyttelijöille kirjoitetut kokonaisuudet elävöittävät ja kommentoivat tutkijoiden osuuksia sekä tuovat esiin tutkimushaastateltavien ja tutkimuskohteiden äänen. Agendalla on kaiken aikaa, miten asiat voi nykyisin esittää, että yleisön kiinnostus herää ja pysyy mukana pitkin esitystä. Samalla etsimme uusia keinoja puolustaa tieteellisen tiedon asemaa. Harjoituksissa oli koekatsojana mukana korkeakouluharjoittelija Tiia Annala, joka näki esityksen keskeneräisenä nyt ensimmäistä kertaa. Saimme häneltä arvokasta palautetta ja esimakua siitä, miten yleisö livetieteen kokee. Tiialla on ammatillinen tausta esitystaiteissa ja opiskelijana akateeminen esitys- ja keskustelutyyli
Selittävän tekijän tutkijat ja näyttelijät harjoittelevat jo esitystä teatteriohjaaja Hanna Rytin johdolla. Käsikirjoituksen ensimmäistä versiota työstettiin syyskuussa yhdessä ohjaajan ja tutkijoiden kesken.