UUSI
LIVETIEDEKONSEPTI
UUSI
LIVETIEDEKONSEPTI
SELITTÄVÄ TEKIJÄ: IHMISTIETEELLINEN TUTKIMUS JA TUTKIJAT LAVALLA tarkastelee ihmisen toimintaa ymmärrettävästi. Ihmistieteissä tutkija kohtaa kiinnostavia ihmisiä, ilmiöitä ja todellisuuksia. Mikä ihmisen toimintaa kulloinkin selittää? Lavalla tutkijat ja näyttelijät. Esillä tutkimustulokset, tutkijoiden kohtaama todellisuus ja tieteen tekemisen reunaehdot kulissien takaa.
Pilottiesitysten teemana tietoyhteiskunnan paradoksi: Tiedon rinnalla lisääntyy aina myös tietämättömyys.
Selittävässä tekijässä esiintyvä tutkija Jaana Parviainen valittiin vuonna 2016 Tampereen yliopiston vuoden dosentiksi. Hänen pitämänsä puhe palkinnon julkistustilaisuudesta käsitteli tietämättömyyden yhteiskuntaa. Puhe on vihdoin julkaistu myös tekstinä. Lue miltä Parviaisen muotoilema tietämättömyyden yhteiskunta näytti lähes seitsemän vuotta sitten. Linkki julkaisuun: https://www.researchgate.net/publication/366030189_Kohti_tietamattomyyden_yhteiskuntaa
Selittävässä tekijä on livetiedettä eli uusi oma formaattinsa, jossa lähtökohtana on tutkijoiden ja näyttelijöiden yhteispeli lavalla. Tutkijat tuovat esiin tutkimustuloksiaan ja kokemuksiaan tiedemaailmasta. Näyttelijöille kirjoitetut kokonaisuudet elävöittävät ja kommentoivat tutkijoiden osuuksia sekä tuovat esiin tutkimushaastateltavien ja tutkimuskohteiden äänen. Agendalla on kaiken aikaa, miten asiat voi nykyisin esittää, että yleisön kiinnostus herää ja pysyy mukana pitkin esitystä. Samalla etsimme uusia keinoja puolustaa tieteellisen tiedon asemaa. Harjoituksissa oli koekatsojana mukana korkeakouluharjoittelija Tiia Annala, joka näki esityksen keskeneräisenä nyt ensimmäistä kertaa. Saimme häneltä arvokasta palautetta ja esimakua siitä, miten yleisö livetieteen kokee. Tiialla on ammatillinen tausta esitystaiteissa ja opiskelijana akateeminen esitys- ja keskustelutyyli
Selittävän tekijän tutkijat ja näyttelijät harjoittelevat jo esitystä teatteriohjaaja Hanna Rytin johdolla. Käsikirjoituksen ensimmäistä versiota työstettiin syyskuussa yhdessä ohjaajan ja tutkijoiden kesken.